fbpx

Miksi kuntosalille kannattaa suunnata kesälläkin?

Hyvä kunto ei varastoidu. Ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Täydellisen treenaamattomuuden seurauksena lihaskunto kääntyy laskuun jo parin viikon kuluttua lopettamisesta ja kuukauden tauon seurauksena voimatasot ovat laskeneet noin 10 %. Myös lihasmassa alkaa pienentyä jo muutaman viikon jälkeen. Jos treenitaukoa jatketaan puolen vuoden verran, putoavat voimatasot edelleen ja hankitusta lihasvoimasta on jäljellä, muusta aktiivisuudesta riippuen, arviolta noin puolet.

Pieni tauko on välillä paikallaankin

Pieni 1-2 viikon treenitauko ei vielä kuntoa ehdi rapauttaa. Päinvastoin se voi olla välillä paikallaan kumuloituneesta kuormituksesta palautumisen sekä vaivojen kuntouttamisen näkökulmasta.

Mikäli treenitauko venähtää kuitenkin pidemmäksi ja lihaskunto ehtii notkahtaa, niin on hyvä tietää, että sen palauttaminen on huomattavasti rakentamista helpompaa. Puhutaankin lihasmuistista, jonka ansiosta treenanneen henkilön voimatasot sekä lihasmassa palautuvat nopeasti taukoa edeltäneelle tasolle. Arvioidaankin, että kokenut treenaaja kuittaa puolen vuoden treenitauon kuukaudessa eli palauttaa taukoa edeltäneen kunnon mainitussa ajassa.

Pienikin määrä riittää ylläpitoon

Pieni muutaman viikon tai kokonaisen kuukaudenkaan tauko ei siis ole katastrofi ja siitä ryhdistäytyminen sekä pääseminen taukoa edeltäneelle tasolle ei montaa viikkoa vaadi. Jos kuitenkin onnistut pysymään aktiivisena ja käymään kuntosalilla kesälläkin, voit jatkaa harjoittelua syksyllä huomattavasti vahvempana, kiinteämpänä ja tyytyväisempänä.

Jo yksi säännöllinen salikäynti hidastaa notkahdusta puolella ja kahdella napakalla 20-30 minuutin mittaisella treenillä onnistut ylläpitämään hankkimasi tulokset. Kolmella treenillä jo kehityt ja neljän-viiden treenikerran ansiosta onnistut tekemään kesällä ihmeitä, niin kuntosi, terveytesi kuin myös kehonkoostumuksesi näkökulmasta. Ja kesällä sekä loma-aikaan siihen usein on enemmän aikaa, energiaa ja motivaatiota.

Hyödynnä aika ja energia hyvinvointiisi

Älä siis jätä kuntosaliharjoittelua täysin telakalle kesän ja lomakauden aikana, vaan käytä auringon, lämmön sekä valoisuuden antama lisäenergia sekä loman tarjoama lisääntynyt vapaa-aika hyödyksesi. Muista kuitenkin treenata rennolla mielellä, uusia treeniliikkeitä kokeillen sekä omaa kehoasi kunnioittaen.

Salille siis – tänäänkin on hyvä kuntosalitreenipäivä!

Kuntoparkilla on nyt voimassa KESÄKORTTI kampanja, jolla treenaat edullisesti koko kesän ja pitkälle syksyyn.

Kesäkampanjatarjous sisältää:
– 4 KK kuntoilut vain 99 € uusille ja vanhoille asiakkaille
ei liittymismaksuja!
Hinta sisältää kaikki ryhmäliikuntatunnit (live & virtual) sekä kuntosalin joka päivä klo 05-23. Tarjous on voimassa 30.6.asti.
Katso lisätiedot